Kesä on vain kerran vuodessa

Kuten takavuosien mäkisuuruus on osuvasti todennut, elämä on ihmisen parasta aikaa. Itse olisin valmis ainakin omalta osaltani rajaamaan tuota lausuntoa siten, että kesä on ehdottomasti ihmisen parasta aikaa. Itse en nimittäin kuulu niiden lukuisten kanssaeläjien joukkoon, joiden mielestä vuodenaikojen vaihtelu on suuri rikkaus. Vaikka loskassa ja hangessa kahlaaminen ei olekaan suosikkiharrastukseni, niin siitä huolimatta en haluaisi missään tapauksessa muuttaa pois Suomesta. Sen sijaan voisin kyllä helposti tottua 12 kuukautta kestävään kesään. Ainoa huono puoli Suomen kesässä onkin, että se on vain kerran vuodessa ja sen lisäksi se kestää kerrallaan valitettavan lyhyen aikaa.

Mutta onneksi kesä on taas pian. Ja näin kesän kynnyksellä kaikki itseään kunnioittavat mediat tekevät tietenkin oman kyselynsä siitä, mikä suomalaisista on parasta kesässä. Ja joka vuosi listataan ne samat ikisuosikit, joita sitten yhdessä ihmetellään. Tämän innoittamana kirjasin omat kesäsuosikkini, jotka eivät ehkä aivan kaikilta osin vastaa valtavirran näkemyksiä.

Henkilökohtaiset TOP5 kesäsuosikkini ovat:

1. Lämpö. Ei siis helle, eikä välttämättä edes aurinko. Vaan se, että lämpötila on läpi vuorokauden selkeästi plussan puolella ja ulos voi mennä ilman paleltumisen pelkoa niissä varusteissa, mitkä kulloinkin sattuvat olemaan päällä.

2. Kesäharrastukset. Käytännössä kaikki omat aktiviteettini, jotka edes hyvällä tahdolla voidaan laskea harrastuksiksi, onnistuvat Suomen oloissa vain kesäisin. Pitkä talvi aiheuttaa myös sen, että joka vuosi saan käytännössä aloittaa harrastukseni alusta ja kun homma alkaa olla jotenkuten hallussa, onkin jo taas syksy. Penkkiurheilua en siis laske varsinaisesti harrastukseksi, vaikka se turhan suuren osan vapaa-ajastani täyttääkin.

3. Grillaus. Mieshän ei siis pääsääntöisesti tee ruokaa, mutta sen sijaan grillauksen mies hoitaa perheessä aina. Siinä kun ollaan tekemisissä tulen kanssa ja mukana on ainakin näennäinen vaaran elementti. Grillatessaan mies tuntee olevansa luomakunnan kruunu ja se tunne meille miehille edes ohikiitäväksi hetkeksi suotakoon.

4. Kesätapahtumat. Joka ikisessä niemessä ja notkelmassa on menoa ja meininkiä ja jos jonkinlaista tapahtumaa. Lähes kaikissa niissä on eri teema, mutta aina sama ohjelma. Eli jonkin sortin musiikkia ja kaljateltta. Toisaalta, miksi muuttaa toimivaa ja vuosien saatossa hyväksi havaittua konseptia.

5. Kesähitti. Se joka kesäinen pakollinen radiosoittorenkutus, joka ei millään muotoa kohtaa oman musiikkimakuni kanssa, mutta joka vain jollain hypnoottisella tavalla vangitsee ja jää soimaan päähän.

Oikein mukavaa kesää kaikille – myös niille, joiden mielestä syksyn henkeä on jo ilmassa.

Juha Aho
palvelujohtaja

Katunäkyjä

Kun kulkee kaduilla silmät ja mieli avoinna, saattaa nähdä yllättäviä asioita: cityketun aamuhämärässä, sumun keskelle jääneen näkötornin kuin kangastuksena, hangessa törröttävän kuohuviinipullon (muistutuksena edellisen yön juhlista?).

Työmatkareitille osuvista graffiteista on ihan pakko mainita yksi:

”Sinä olet kaunis!”

Ei hassumpi aamutervehdys. Mikähän lie tähän graffitiin tekijänsä innoittanut, salamarakastuminenko? Vai onko tekstin takana kenties joku suurempi ajatus, rohkaisuksi tarkoitettu elämän ohje?

Ilahduttavien katunäkyjen ei aina tarvitse olla suuren suuria. Itse asiassa ne voivat olla hyvinkin pieniä ja arkisia: leikkipuistoon matkalla oleva päiväkotiryhmä, suihkulähteen käynnistäminen keväällä, jäätelökioskien aukeaminen…

Yllättävämpiäkin asioita toki tapahtuu. Kuten kadunvaltaus kotikadulla, keittiön ikkunan alla. Satojen ihmisten katujuhlat, kokonaisia nuoria perheitä ja jopa bändi. Se ilta päättyi valitettavasti rähinään, vaikka alkoi auringonpaisteella ja musiikilla.

Vappu, jos mikä, on katujen juhlaa, värikkyydessään omaa luokkaansa. Siinä on suomalaisittain katsottuna jo jotain ylenpalttista. Marsseja, lauluja ja puheita, väriä ja meteliä. Katuteatteria suorastaan. Mutta myös surullisia näkyjä: pahapäisiä juojia, tappeluita ja tietysti roskia, röykkiöittäin.

Katsele siis ympärillesi ja löydä omat katunäkysi. Myös ne vähän piilossa olevat, jotka vaativat pysähtymistä ja tarkkaa silmää.

Tiina Neuvonen
liittomarkkinointipäällikkö

Mitä meille fiksuille ihmisille tapahtuu liikenteessä?

Olen ollut työelämässä 27 vuotta ja päivittäin ajanut liikenteessä vähintään 70 kilometrin matkaa. Yhtä monta vuotta olen ihmetellyt ja kotona päivitellyt ihmisten liikennekäyttäytymistä. Nyt päätin avautua teillekin. Ihan kuten eräässä Liikenneturvan kampanjassa, ihmettelen, mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liikenteessä.

Autoa hankittaessa meille on tärkeää, että löydämme ajoneuvon, joka on turvallinen ja käyttötarkoituksiimme sopiva. Erään tutkimuksen mukaan yksi tärkeimmistä ostokriteereistä on, että ajoneuvon tulee olla vähäpäästöinen ja kulutukseltaan pieni. Kun sitten lähdemme liikenteeseen, painamme kaasua nilkka suorana ja vähät välitämme päästöistä tai kulutuksista.

Olen myös nähnyt vuosien varrella kuljettajan touhuavan monenlaista. Lehden luku, kahvin juonti tai puhuminen kännykkään ovat jokapäiväisiä toimintoja. Meikkaamista näkyy jonkin verran, kuten myös vaatteiden vaihtoa. Luulin jo kaiken nähneeni, kunnes huomasin edellä ajavan auton kuljettajan kihartavan hiuksiaan matkakihartimella! Miksi emme välitä omasta ja toisten turvallisuudesta?

Jollakin mystisellä tavalla käytöksemme ja asenteemme muuttuu, kun suojanamme on kuori metallia, pala lasia ja edessä aukeaa tie. Emme ole huomaavaisia muita kohtaan. Käytämme käsimerkkejä ja mielellämme opastamme muita. Miksi emme vain keskittyisi omaan suoritukseemme? Jotkut merkit ja korimallit suorastaan provosoivat muita ja haastavat kilpaan. Uskommeko korin suojaavan meitä käytökseltämme? Emmekö pysty toimimaan normaalisti korin sisällä? Otetaanpa vielä esimerkiksi mopoautot. Oletko nähnyt perinteisen mopedin kulkevan kaksikaistaisella tiellä vasenta kaistaa? Mopoauton olen, useasti.

Tieliikennelaki määrää liikennesäännöt ja on perustana turvalliseen liikkumiseen Suomen teillä. Laissa säädetään tienkäyttäjän velvollisuuksista, vastuista, huomioinnista, reagoinnista, itsensä ilmoittamisesta, rangaistuksista sekä oikeuksista. Laki on ollut voimassa vuodesta 1926. Miksi emme noudata sitä? Lain noudattamatta jättäminen on rikos. Miksi emme piittaa siitä? Eikö merkintä rekisterissä haittaa meitä? Tässä yhteydessä on todettava, että mitkään kuljettajaryhmät eivät ole toistaan parempia. Rikkomuksia suorittavat niin ammattilaiset kuin yksityisautoilijatkin, pelastushenkilökunnat ja jopa viranomaiset. Suhtaudummeko lakiin ylipäätään ylimielisesti?

Tiellä viettämääni aikaan perustan myös väitteen, että ei ole ikää tai sukupuolta, jolloin kuljettajat olisivat muita huomaavaisempia tai varovaisempia. Sekä nuoret, keski-ikäiset että vanhukset, niin miehet kuin naisetkin ajavat ylinopeutta, ohittavat keltaisella viivalla, ajavat alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, tulevat eteen kolmion takaa tai vaarantavat muut tiellä liikkujat lukuisin eri tavoin. Siis periaatteessa ihan fiksut ihmiset.

Entä miksi aina on kiire? Lähde viisi minuuttia aikaisemmin, niin saat matkan ajaksi rauhan. Asenteeseen voi vaikuttaa vain itse, omilla valinnoillaan. Olen päättänyt, etten käytä niiden yritysten palveluita, jotka toistuvasti häiriökäyttäytyvät liikenteessä. Teipattu autohan on yrityksensä paras (tai pahin) mainos…

Huomaavainen muita kohtaan voi olla vain, jos itse niin haluaa. Olen huomannut, että keskittyminen omaan ajamiseen ja tieliikennelain noudattaminen aiheuttaa huomattavasti vähemmän päivittäistä stressiä, kuin muun liikenteen käyttäytymisen seuraaminen. Kyllähän liikenteessä on ympäröivään maailmaan reagoitava ja sitä on jo turvallisuudenkin vuoksi seurattava, mutta vakionopeuden säädin ja rauhallinen suhtautuminen helpottavat kummasti. Päivittäin muistutan itselleni, että: ”Tyhmäkin osaa painaa kaasua. Viisas osaa säätää sitä, noudattaa sääntöjä ja olla huomaavainen muita kohtaan.”

Riitta Yliviikari
palvelujohtaja

Tärkeä jäsenetu

Turva on monessa mielessä pieni vakuutusyhtiö. Mutta ammattiliittojen jäsenvakuutusten tuottajana Turva on suorastaan jättiläinen; yli 600 000 palkansaajaa on vakuutettuna Turvassa ammattiliittojäsenyytensä kautta. Kyseisellä markkinalla Turva on toiseksi suurin toimija.

Ammattiliitot ovat ottaneet jäsenilleen monenlaisia vakuutuksia, kuten oikeusturva- ja vastuuvakuutuksia, tapaturmavakuutuksia ja matkavakuutuksia. Tyypillisin tuote on kuitenkin matkustajavakuutus, joka korvaa sairauden tai tapaturman aiheuttamia kuluja vapaa-ajan matkoilla.

Ammattiliiton jäsenelle vakuutus tulee jäsenyyden myötä jäsenetuna. Siksi se saattaa tuntua ”ilmaiselta”, vaikka ammattiliitto toki maksaa vakuutuksen jäsenmaksuista kertyvistä varoista. Joskus saattaa käydä niinkin, että tätä arvokasta jäsenetua ei huomata arvostaa. Sillä kyseessä on aivan täysmittainen matkustajavakuutus, joka korvaa asiakkaan pahojakin vahinkoja.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa sattuvan vakavan tapaturman hoito- ja matkustuskulut saattavat nousta useisiin satoihin tuhansiin euroihin. Jalan katkeamisesta Keski-Euroopan Alpeilla saattaa selvitä alle kymppitonnilla, mutta olisi siinäkin yksittäisille ihmiselle maksamista. Kanariansaarilta pääsee lentämään ambulanssilennolla kotiin tavallisen käytetyn perheauton hinnalla, mutta paluu Thaimaasta maksaakin jo uuden auton hinnan.

Edellä kuvattujen esimerkkien valossa me kaikki varmasti ymmärrämme, että matkalle kannattaa ottaa hyvä vakuutus! Jos sellainen ei kuulu oma ammattiliittosi jäsenetuihin, saat vakuutuksen helposti myös suoraan Turvasta.

Janne Mäkinen
palvelujohtaja

Napapiirillä muuttuu ihmisen mieli

Hiihtoloma on jälleen takanapäin ja katseet käännetty kohti pääsiäistä. Melko moni suomalainen on ainakin jossain elämänsä vaiheessa päässyt viettämään lomaansa Lapissa – onkohan teillä samanlainen kokemus ilmapiiristä kuin minulla?

Mikä meihin menee, kun samat ihmiset, jotka eivät täällä etelässä edes hississä katso toisiaan silmiin, hymyilevät ja tervehtivät ventovieraitakin vastaan hiihtäjiä pohjoisen laduilla. Jos täällä kotitantereella jäät juttusille jonkun vieraan kanssa, sinua pidetään vähintäänkin outona. Ainoa laillinen syy jutella, on lemmikkieläin tyyliin ”Onko se uros vai narttu? Ai no sitten alkaa kohta rähinä… Mennään Ressu eteenpäin”.

Sen sijaan Lapissa kuulumisten vaihtaminen tarjoilijan tai hotellin huoltomiehen kanssa kuuluu ihan asiaan. Tulin hiihtoreissulta ja huoltomies sattui olemaan käytävän valolamppua vaihtamassa. Hän avasi minulle kohteliaasti oven ja minä sitä kiittelemään. ”Oli se hyvä kun tulit kun me ollaan tässä sinua jo puolisen tuntia ooteltu”, oli vastaus. Väkisinkin tulee hyvälle mielelle.

Moni työelämässä oleva pitää jonkinlaisena ihannetilanteena tässä nykypäivän kiireessä pientä rauhoittumista. Olisikohan syytä opetella sitä edes pienessä määrin ihan arjen keskellä, että ei tarvitse tuhatta kilometriä ajaa päästäkseen pysähtymään. Ja erityisesti huvittaa se fiilis, kun tullaan Lapista loman jälkeen etelään: leukapielet kireinä kamikatseohituksia tehden kiilaillaan jonossa, jotta päästään pari minuuttia muuta autojonoa aikaisemmin huoltoaseman burgerijonoon.

Otettaisiinko riski ja alettaisiin arjen sosiaalisuus ensin tervehtimällä naapuria ja vaihtamalla pari sanaa? Sen jälkeen voisimme yrittää rauhoittaa perheelle aikaa vaikka yhteiseen ruokapöytään ja kokeilla viikonloppuna illalla kortinpeluuta porukalla. Samalla voisi yrittää irrottautua jatkuvasta sosiaalisessa mediassa roikkumisesta ja tekstitv-riippuvuudesta. Voipi olla, että arkipäivän jaksaminen ja hyvinvointi paranisivat myös lomakauden ulkopuolella.

Leppoisaa mieltä toivotellen,

Minna Metsälä
toimitusjohtaja

Hyvälle mielelle…

Viime syksynä lomailimme perheen kanssa kaukomailla. Paluulennon turvatarkastuksessa viereisessä jonossa oli kaksi yhdessä matkustavaa suomalaista perhettä. Tämä porukka väänsi iloisesti savon murretta, ja miespuolisten sekä aikuisten että lasten pitkät hiukset kieltämättä kiinnittivät myös huomiotamme. Meidän nuoriso tunnisti kuuluisuudet heti: perheenisät ovat itäsuomalaisen hevibändin jäseniä. Ylpeinä jonotimme näiden kansainvälisten kuuluisuuksien vieressä turvatarkastuksen liukuhihnalle pääsyä, reput selässä, vyöt, kengät ja nestepurnukkapussit kädessä, tietokoneet kainalossa ja maihinnousukortit hampaiden välissä. Onnistuneena turvatarkastussuorituksena voi pitää sitä, ettei aiheuta suurempaa viivytystä muille jonottajille eli osaa laittaa kaiken tarkastusta vaativan hihnalle ja muistaa kerätä tarkastetun omaisuutensa mukaansa. Ainakin yhden kerran on meidän perheestä käyty hakemassa muovilaatikkoon unohtunut tietokone turvatarkastajien kassakaapista.

Lentokoneessa toisen perheen kaksi pientä lasta istuivat orpona samalla rivillä kanssamme. Kone oli täynnä ja perheenjäsenet olivat saaneet paikat eri puolilta koneesta. Lähistöllä kanssamatkustajat istuivat paikoillaan ilmeettöminä vilttien, kuulokkeiden ja käsimatkatavaroiden keskelle linnoittautuneina ja tilanne näytti tukalalta. Lopulta saimme lentoemäntien avustuksella paikkoja vaihdetuksi. Pienet matkustajat olivat helpottuneita siitä, että he saivat äidin viereensä pitkälle lennolle.

Toivotan kaikille hyvää talvilomaa. Jos olette lähdössä matkalle, vilkaiskaa vähän ympärillenne, voisiko toisen matkantekoa jotenkin auttaa. Siitä tulee hyvä mieli, sekä auttajalle että autetulle.

Eija Räsänen
palvelujohtaja

Urheilu, totista torvensoittoa?

Talven palloilusarjat ovat kiivaimmillaan.  Muutaman kuukauden kuluttua tiedämme, mikä joukkue on jääkiekon, koripallon, lentopallon jne. Suomen mestari. Suomenkin ylimmillä sarjatasoilla urheilevat ovat ammattilaisia tai ainakin puoliammattilaisia. Urheilu jakaa usein mielipiteitä niin kuin tietysti monet muutkin asiat, on fanaatikkoja ja henkilöitä, jotka eivät vähääkään ole kiinnostuneita urheilusta ja kaikkia siltä väliltä.

Olen seurannut useita vuosia lasten ja nuorten urheiluharrastuksia ja todennut, että jo varsin varhaisessa vaiheessa liikunnasta muodostuu urheilua ja mahdollisesti jopa totista kilpaurheilua. Kentän laidalla vaikkapa 10-vuotiaan lapsen peliä seuratessaan löytää itsestäänkin varsin primitiivisiä piirteitä. Kilpailu ja kannustaminen vie mukanaan. Me vanhemmat osaltamme teemme voittamisesta ehkä vähän liiankin tärkeää. Mielestäni liikunnan harrastamisesta pitäisi tulla osa elämää. Kun on fyysisesti hyvässä kunnossa, on arkipäivän askareet ja työ ja joskus kohdalle tulevat vastoinkäymisetkin helppo kohdata.

Jotta liikunnasta tulee osa elämää, pitäisi sitä harrastaa koko elämä. Pitäisikö lapsille ja nuorille, jotka eivät halua kilpailla, olla mahdollisuus harrastaa urheilua seurassa ilman tulostavoitteita? Onko se mahdollista vai tuleeko kilpailu niin helposti urheiluun mukaan? Toisaalta olemme urheiluhullua kansaa ja haluaisimme maailmalla menestyviä huippu-urheilijoita, joita ei synny ilman määrätietoista lapsena aloitettua harjoittelua.

Parhaillaankin moni urheiluseuroissa ja laajemminkin miettii tämän aihepiirin sisällä olevia kysymyksiä. Panostetaanko koululiikuntaan, harrastustoimintaan vai kilpaurheiluun? En osaa sanoa, mikä on oikea linja. Omasta mielestäni hyvä fyysinen kunto on tavoiteltava asia ja uskon liikuntaa tai urheilua harrastavien pärjäävän hyvin myös työelämässä. Hiukan pelkään, että tällä hetkellä nuoret jakautuvat entistä voimakkaammin niihin, jotka harrastavat urheilua aivan tosissaan ja niihin, jotka eivät harrasta lainkaan. Kannan huolta siitä, että liian moni 20-vuotias on jo rapakunnossa, eikä selviä aikuisiän haasteista kunnialla. Pohdittava on myös sitä, mikä on yritysten vastuu asiassa. Tuetaanko huippu-urheilua vai kuntourheilua?

Jussi Ilveskoski
johtaja