Miten lyhyt onkaan ihmisen muisti?

Kesäkuun ilmoja päivitellessä on useaan kertaan tuntunut siltä, ettei ikinä ole ollut näin kylmä. Samalla jo unohtui, että huhtikuu ja iso osa toukokuuta oli aivan järjettömän upeaa, valoista ja poikkeuksellisen lämmintä keliä. Huhtikuussa siis surin jo etukäteen, miten kaikki kesäkukat kukkivat ennen aikojaan ja heinäkuussa, sitten lomalla on enää isot määrät heinää ja lehtivihreää tarjolla. Kuinkas kävikään? Nyt odottelen kärsimättömästi kesä-heinäkuun taitteessa, että saisin pionit kukkaan joka puolella pihaa. Ehtivätköhän edes kaikki kukkia kesän aikana?

Jälkikasvun tempoillessa murrosiän kynnyksellä sitä vanhempi päivittelee, että tuleekohan noista ikinä harkitsevia, ajattelevia ja vastuullisia aikuisia. Kun sitten hieman pinnistelee, muistaa ehkä itse käyneensä läpi samat kasvukivut ja kokeilut – ja kuitenkin on elämässä tähän saakka selvitty. Pelasimme eräänä iltana peliä, jossa käytiin läpi murre- ja slangisanoja, sananparsia, yhdyssana-arvoituksia jne. Oikein yllätyin ja samalla olin todella mielissäni siitä (minun kasvattamia!), miten laaja tietopohja nuorilla on!

Työssäni olen tekemisissä vakuutusten myynnin parissa. Välillä minusta tuntuu siltä, että meillä on aina kalleimmat hinnat ja haastavimmat tilanteet tehdä kauppaa. Taas, kun menen enemmän itseeni ja kokemuksiini, muistan, että aiemmin ollessani vakuutusalan toisella työnantajalla, tunne myyntihenkilöstöön kuuluvana oli aivan sama! Miten on mahdollista, että kaikilla on aina kalleimmat hinnat ja haastavimmat tilanteet?

Nyt, vuosiloman kynnyksellä on hyvä hieman terävöittää muistiansa ja löytää muutama ilonaihe, jotka tahtovat niin nopeasti unohtua. Menköön tämä lista vaikkapa näin: Minulla on fiksua jälkikasvua, joka oppii elämästä joka päivä. Meillä on Turvassa ihan tutkitusti kilpailukykyiset hinnat ja alan tyytyväisimmät asiakkaat. Minulla on piha täynnä kukkivia kasveja läpi koko kesän, koska luonto osaa säätää siten, että saan nauttia koko lomani ajan väriloistosta ja vielä vähän sen jälkeenkin.

Onnistunutta ja muistirikasta kesää kaikille!

Riitta Yliviikari
palvelujohtaja

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

Muuttoa valmistellessa

Perheemme on pienenemässä kun esikoinen lähtee opiskelemaan ja muuttaa omilleen syksyllä. Näin ollen lähdimme katselemaan pienempää asuntoa ja olemme kesällä muuttamassa 23 vuoden tauon jälkeen takaisin Tampereelle.

Olen aloittanut varaston ja lipastojen läpikäymistä hyvissä ajoin. Hyvä niin, koska ihan fyysiseen tekemiseenkin menee aikaa, mutta erityisesti aikaa saa kulumaan fiilistelyyn. Aivan oma osastonsa on lasten askartelut ja valokuvat. Aivan loistavia muistoja nousee esiin äitienpäiväkorteista ja isänpäiväaskarteluista. Kovalla vaivalla työstetyt teokset saavat edelleen hymyn huulille – ja välillä kieltämättä myös tipan silmään.

Valokuvakansioita tai laatikoita ei pitäisi avata lainkaan. Lauantaina siivoillessani löysin valokuvan vuodelta 1992. Kuvassa puolisoni seisoo pyyhkeen päällä omituisissa vaatteissa, päässään kalsarit turbaanina ja vierellään topakka 6-vuotias kummityttöni letit sojossa. Pitkän muistelun jälkeen päädyimme siihen tulokseen, että kuvassa on lentävä matto ja joko Aladdin ja prinsessa tai pullon henki ja apina. Veikkaamme jälkimmäistä.

Kaveriporukan kuvista löytyy suunnaton voima ja yhteisyys. Samalla porukalla olemme juhlineet vaput, juhannukset ja uudet vuodet jo kahdeksankymmentäluvun lopulta. Kolmen pariskunnan kokoonpanosta on muodostunut 14 hengen tiivis yhteisö.

Olen luullut, että tämä fiilistely on erityisen tyypillistä lähinnä meille naisille. Ihanan poikkeuksen teki puolisoni, joka löysi varastoa siivotessaan pikkuriikkisen tiikerisalvarasian. Sitä ei saa missään nimessä hukata, koska se on palkinto ensimmäiseltä Ruotsin rastiviikolta. Silloin ei Suomessa vielä moista ihmevoidetta löytynyt.

Kesäloma kuluu osittain pakatessa ja purkaessa, mutta hienointa ovat uudet mahdollisuudet ja uudet avatut ovet.

Tamperelaistumista odotellessa,

Minna Metsälä
toimitusjohtaja

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , | Jätä kommentti

Kevätsiivousta

Vähän aikaa sitten oli kesä, ja nyt se on taas ihan kohta täällä. Siitä tietää, että ikää karttuu. Lapsena kesän odotus tuntui lohduttoman pitkältä.

Keväällä valmistaudutaan kesään ja silloin meillä siivotaan. Kevätaurinko näyttää pölyn, hämähäkinseitit ja sateiden ja noen täplittämät ikkunat. Seinät ja katot pyyhin kostealla ja siinä samalla päättyy kynttilä- ja takkakausi. Imuroin pölyt koristetiiliseinästä ja kuuraan lattiatkin. Ikkunoiden pesu saa odottaa kuopuksen valmistujaisjuhlaa edeltävälle viikolle, etteivät kevätsateet sotkisi vastapestyjä pintoja.

Ohi ovat ne ajat, jolloin jouluksi suursiivosin talon kellarista ullakolle. Tuohon aikaan siivosin myös joka torstai valmistautuen viikonloppuun. Lasten synnyttyä siivouspipo höllentyi ja tarkka aikataulutus jäi, kun oli parempaa tekemistä ja omat aikataulut jotenkin katosivat tästä maailmasta. Nyt jouluksi riittää vähän perusteellisempi imurointi, jos sitäkään. Ja muulloin siivoan silloin kun jaksan tai ehdin – tai silloin kun ahdistaa. Kokeilkaapa vain, musiikki soimaan ja hihat heilumaan, johan väistyvät arjen surut – ainakin hetkeksi! Sen jälkeen on lupa onnitella itseään reippaudesta ja samalla voi ihailla puhdasta jälkeä – hetken verran.

Toivotan lukijoille aurinkoisia kevätpäiviä!

Eija Räsänen
palvelujohtaja

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , | Jätä kommentti

Mikä onkaan perheelle tärkeää?

Suomessa henkilövakuutukset, etenkin henkivakuutukset, eivät ole yhtä yleisiä kuin muissa länsimaissa. Finanssialan keskusliiton teettämän vakuutustutkimuksen (2012) mukaan 41 % kotitalouksista on henkivakuutus kuoleman varalta. Tarpeelliseksi sen, ainakin perheille joilla on lapsia ja/tai lainaa, katsoo kuitenkin peräti 83 % vastaajista. Tuo 41 % ei kata kaikkia asuntovelkaisia tai lapsiperheitä.

Kannattaakin pohtia, onko perheen vakuutusturva riittävä, jos vakuutettuna on koti ja vaikkapa ajoneuvot, mutta eivät perheen äiti ja isä. Omaisuusvahingot voivat pahimmillaan pahasti romuttaa perheen taloudellista turvallisuutta. Lienee kuitenkin selvää, että vielä pahemmin se kärsii, jos toinen puoliso yllättäen kuolee.

Vaikeistakin asioista pitäisi jaksaa olla kiinnostunut. Vaikka kuoleman mahdollisuuden ajatteleminenkin omalle tai läheisen kohdalle saattaa olla ahdistavaa, niin tapaturmia kuin yllättäviä sairastumisia osuu kuitenkin monen perheen kohdalle joka vuosi. Edes nuori ikä ei niiltä suojele.

Vakuutusalan ammattilaiset pyrkivät aina vakuutuskeskusteluissa varmistamaan asiakkaalta, että myös henkivakuutusasiat ovat kunnossa. Tiedän, että kaikki asiakkaat eivät kuitenkaan halua edes keskustella sellaisesta mahdollisuudesta, että jotakin traagista voisi tapahtua. Traagisinta kuitenkin on, jos se pahin kaikesta huolimatta tapahtuu. Surun tai järkytyksen määrää henkivakuutus ei tietenkään vähennä, mutta taloudellisesti turvatussa tilanteessa perheen toipumiselle lienee kuitenkin edes hieman paremmat edellytykset.

Muutoinkin kannattaisi jopa yhteiskunnallisella tasolla pohtia, kuinka kansalaisten vakuutusosaamista voisi parantaa. Saman vakuutustutkimuksen mukaan kun aivan liian monella suomalaisella on turhan ruusuinen kuva siitä, mitä turvaa tarjoaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, ja mistä jokainen kansalainen joutuu itse kantamaan vastuun.

Janne Mäkinen
viestinnästä vastaava palvelujohtaja

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , | Jätä kommentti

Ystäväni Scarlett

Ensimmäinen vaativa esiintymistilanteeni taisi olla 7-vuotiaana, kun olin yksin lavalla koulun joulujuhlassa. Tätä suoritusta ei pidä väheksyä, koska esiinnyin ilman etuhampaita ja kirkkaalla äänellä lausuin esittämäni runon sanasta sanaan oikein. Uskallukseni riitti myös koulun kuoroon ja koulujen välisiin kerrontakilpailuihinkin. Taisin olla aika rohkea ja reipas pikkutyttö.

Sitten alkoi murrosikä ja rohkeus julkiseen esiintymiseen katosi kokonaan, niin kuin monelta muultakin siinä iässä. Koulussa jokavuotiset esitelmät olivat kauhistus, samoin tunnilla vastaaminen. Vielä opiskeluaikanakin esiintymisjännitys oli suorastaan tukahduttavaa. Olin varmasti se luentosalin hiljaisin ja ujoin tyttö. Ilmaisin itseäni mieluummin kirjoittamalla kuin puhumalla.

Rohkeus puhumiseen alkoi palata vasta, kun aloin työelämään mennessäni pikku hiljaa osallistua järjestötoimintaan. Ujoudestani huolimatta mielipiteitä minulla kyllä riitti ja maailman parantamisen tarve oli kova. Voisi kai sanoa, että kokoukset ja yhdessä vaikuttaminen avasivat pikku hiljaa tien ulos esiintymispelosta. Pakotin itseni puhumaan julkisesti isoillekin yleisöille ja vähitellen tuo ”siedätyshoito” alkoi tehota… Huomasin, että jännitystä oppii sietämään ja puhumisesta oppii jopa pitämään.

Nykyään jännitän puhumista enää harvoin. Silloin tarvitsen rohkaisuksi erään mielikuvaharjoituksen. Jos esiintyminen jännittää, avukseni tulee vihreäsilmäinen Etelän kaunotar, Scarlett O’Hara. Palautan mieleeni, miten hän Tuulen viemää -elokuvan lopussa sanoo silmät leiskuten: ”Huomenna on uusi päivä”. Siitä on tullut minunkin mottoni. Elämä jatkuu, vaikka vähän mokaisikin.

Tiina Neuvonen
liittomarkkinointipäällikkö

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , | Jätä kommentti

Paras konsultti

Olen 23-vuotisella työurallani törmännyt todella monenlaisiin konsultteihin. Olen ollut tilaisuuksissa, joista lähtiessä on kevyt askel ja iloinen mieli ja toive: ”Voi kunpa osaisin hyödyntää näitä vinkkejä työssäni/elämässäni”. Olen myös kiukusta puhkuen lähtenyt tilaisuuksista, joiden suurin haaste on kestää itseään täynnä olevan esiintyjän jargonia seuraavaan taukoon tai päivän loppuun saakka.

Mutta minulla on ollut ilo nauttia yhden konsultin antamasta voimavarasta ja viisaudesta jo kuusi vuotta. Olen hänen seurassaan saanut parhaat ajatukseni ja kerännyt myös voimia. Toki noista parhaista ajatuksista voidaan aina olla montaa mieltä: Suomen talouden pätevimmät asiantuntijat kinaavat edelleen, miten hyviä ajatuksia Rukan hangilla hiihdellessä tuli entiselle pääministerille. Näin varmasti myös Turvan esimieskunta ja henkilöstö välillä miettii minun kohdallani.

Lempikonsulttini on siitä mukava, että hän jättää tilaa minun omalle ajattelulleni. Hänen seurassaan ajatukset vain lähtevät lentoon, muotoutuvat uudelleen, lentävät eri suuntiin tai putoavat alas kuin syksyinen lehti. Koskaan hän ei käske tai pakota. Hän ei myöskään arvostele tai rajoita ajatteluani.

Myös elämänasenteeseeni konsulttini vaikuttaa voimakkaasti. Ihailen hänen kykyään elää hetkessä: jokainen tapaaminen on riemullinen. Hän osaa myös rentoutua ja hänen vierellään rentoutuu itsekin. Erityisesti saunan lauteilla hän kellahtaa kyljelleen, huokaisee syvään ja nauttii. Kun löylyä on liikaa, hän hypähtää kevyesti alas lauteilta ja kömpii saunan oven alta pesuhuoneeseen. Eiväthän koiratkaan kuumuutta liikaa kestä.

Kiitos Ressu!

Minna Metsälä
toimitusjohtaja

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , | Jätä kommentti

Vähempikin riittää?

Elämme sitä aikaa, jolloin (ainakin heti uuden vuoden juhlien jälkeen) iloa on etsittävä elämään, vaikka sitten väkisin. Tarkoitan tällä sitä, että tammikuu on vielä vuoden pimeimpiä kuukausia, jolloin auringonvalo ei meitä paljon palkitse, mutta pakkanen rankaisee sitäkin herkemmin.

Mutta ei hätää: Esimerkiksi Tampereella päivä oli tätä kirjoitettaessa (30.12.) jo 8,45 minuuttia pidempi kuin talvipäivän seisauksen aikana eli 21. joulukuuta. Ja yhdessä yössä päivälle tuli lisää mittaa melkein kaksi minuuttia (1,47). Vuoden vaihteen lumettomassa pimeydessä täytyy näihinkin minuutteihin olla tyytyväinen.

Tosin eräs ystäväni kysyi, mitä merkitystä auringon nousu- ja laskuajoilla on, kun sitä valopalloa ei kuitenkaan näy lokakuun ja maaliskuun välillä? Hän tosin onkin ikuinen pessimisti, joka käyttää sekä vyötä että henkseleitä, ja jolle puolitäysi on jo melkein tyhjä. Ja onhan se myönnettävä, että varsinaiseen valon juhlaan kuluu vielä aikaa. Ensi juhannuksena kun päivä on keskisessä Suomessa noin 14 tuntia tätä hetkeä pitempi…

Vuoden vaihteen hämärässä saa siis ilon aiheita hakea suurennuslasilla (ja taskulampulla), ja tyytyä silti vähään. Toivottavasti tyytyisimme hieman vähempään (vauhtiin) myös maanteillä. Lähes ammatikseni auton ratissa viihtyvänä olen menneen syksyn aikana joutunut todistamaan harvinaisen monta läheltä piti -tilannetta. Lämmin syksy ja sulat tiet ovat kenties houkutelleet autoilijoita vauhdinpitoon.

Kun liikenteessä osa autoilijoista katsoo oikeudekseen olla noudattamatta talvirajoituksia (koska tiehän on sula…), ja osa niitä noudattaa, kasvavat ajoneuvojen väliset keskimääräiset nopeuserot voimakkaasti. Ja nopeuserot aiheuttavat kolareita siinä missä liukkaat tietkin. Varsinkin hämärässä on keskivertoautoilijan vaikea arvioida reilua ylinopeutta ajavan lähestymisvauhtia.

Toivon maanteille jonkinlaista pidennettyä joulurauhaa, ainakin siihen asti, kunnes valo taas palaa maan päälle. Ylinopeudella ajamista en tietenkään suosittele mihinkään vuodenaikaan, mutta keskitalven pimeydessä se on ehkä vielä hölmömpää kuin muulloin!

Janne Mäkinen
Kirjoittaja on Turvan viestinnästä vastaava palvelujohtaja.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , | Jätä kommentti