Zervuska haidis! *

blogi_zervuska

(*ote alokas Turhapuron puhtaaksi kirjoittamasta Vänrikin ehdotuksesta)

Minulla on otsassani kaksi arpea. Kuusivuotiaana tuli juostua saman kaapin kulmaan kaksi kertaa, kahden viikon välein. Näköjään kerrasta en oppinut. Vaati kaksi. Kertonee omalla kohdallani siitä, että vauhti ja yritys ei kärsinyt, vaikka tälli tulikin. Kuulemma sähäkkyyteni ei vähentynyt jatkossakaan, mutta otsa alkoi pysyä jo siistimpänä, joten jotain tuli kuitenkin opittua. Ja nuo arvetkin ovat vuosien saatossa haalenneet lähes näkymättömiin.

Työelämässäkin mokataan ja tulee haavoja. Kaadutaan kaapin kulmiin ja kompastutaan kynnyksiin. Törmätään joskus toisen kanssa kuhmuun asti. Ollaan eri mieltä ja puolustetaan usein omaa mielipidettä tiukasti, vaikka toisen olisi ollut lopulta parempi. Joskus joudutaan tikkaamaan ja saattaa jäädä arpikin. Mutta sekin arpi haalenee ja pienenee, jättäen kuitenkin itsestään sellaisen jäljen, että samaa kohtaa tuskin tulee uudelleen kolhittua.

Vakuutusala on tarkkaa puuhaa, niin itse vakuuttaminen kuin korvaaminenkin. Liiallisia riskejä tulee välttää eikä liian suuria edes haluta kantaa. Kuitenkin niitä on otettava, oikeassa suhteessa. Nykyinen työni korvauspuolella on opettanut tarkkuutta entistä enemmän, koska asiakkaiden tasapuolinen kohtelu korostuu täällä. Korvauspäätösten tulee olla linjakkaita ja perustua aina ehtoihin; näin kaikki asiakkaat ovat samalla viivalla, maksutulosta riippumatta. Siksi korvauspäätösten tekeminen on välillä hankalaa, kun tilanteiden moninaiset säikeet ajavat pohtimaan ratkaisua syvällisesti. Joskus jännittää, että osaanko tehdä oikean ratkaisun. Onko ratkaisu varmasti ehtojen mukainen ja lisäksi sellainen, että asiakaskin ymmärtää perustelut miksi korvataan ja miksi joskus ei kuulu korvata? Uskallanko ratkaista, jos tulkitsenkin väärin? Silti täytyy vaan uskaltaa. Pelko ei saa ohjata päätöksentekoa, eikä työtahtia.

Varmistelua tarvitaan silloin, kun asiassa on epävarma. Pohtimiselle ja tarkalle tutkimisille on todellakin paikkansa, mutta asian liiallinen hiominenkaan ei aina ole paras ratkaisu. Eräs älykäs esimies sanoi minulle kerran uuden työn alussa: ”Ole rohkea. Uskalla tehdä vaikka virheitä, mutta uskalla tehdä.” Tätä olen aina pyrkinytkin noudattamaan. Se on uskalias polku, mutta mielestäni potentiaalisempi kuin ainainen varominen ja liika vatvominen. Pätee myös muihin elämän osa-alueisiin; rohkeus yleensä kannattaa eniten.

Tehokkuuden tahtotila on nykyisin pinnalla, niin asiakkaiden suunnalta kuin sisäisestikin organisaatiossa. Netistä kaiken voi tutkia nopeasti, tietoa on rajattomasti ja asiakkaat ovat tottuneet siihen, että digitalisaation aikana asiat pelaavat pikaisemmin. Ihmiset hermostuvat herkemmin, jos asian hoitaminen kestää. Ja koska asiakkaita halutaan palvella mahdollisimman hyvin, tehokkuutta totta kai tarvitaan. Ja siinä samalla laadukasta, ystävällistä palvelua. Hyvä asiakaskokemus ja mahdollisimman hyvä tehokkuus on haluttu kombo, jotka ruokkivat kyllä myös toinen toisiaan. Mutta työn laatu ei saisi kuitenkaan kärsiä tehokkuuden takia. Kuten alokas Uuno Turhapurokin kerran totesi konekirjoittaessaan vänrikille: ”Tässä nopeesti kirjoitettaessa virhelyöntien määrä kyllä kasvaa kauheesti, mutta kiire on kiire!” Pyritään siis välttämään aina sitä, että työn tuotos on epäselvä tai väärä, koska oli hoppu.  Ettei käy kuin Turhapurolle. Niin kiire kai ei koskaan ole.

Minä teen virheitä joskus, aivan varmasti. Sinäkin ehkä teet. Itse pyrin siihen, että niitä tulisi mahdollisimman vähän ja osaisin olla työssäni oikeudenmukainen ja oikeaoppinen. Mustelmia saadaan matkalla, mutta kyllä se matka jatkuu kuhmuisillakin jaloilla. Ja jokaisesta opitaan jotain, eikä isoimmat unohdu ikinä. Joten – Let´s mennään! Hyvällä sykkeellä, mutta oikealla polulla.

Sanna Luotio
korvausasiantuntija

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , | Kommentoi

Työ, kutsumus vai molemmat?

blogi_tiina

Olen aina uskonut, että työtä pitäisi tehdä muistakin syistä, kuin pelkän toimeentulon takia. Parhaimmillaan työ voi olla kutsumus, jossa voi edistää oikeaksi kokemiaan ja itselle tärkeitä asioita.

Usein kutsumustyöksi hiukan rajoittuneestikin koetaan tietyt ammatit, vaikkapa opettajan, papin tai sairaanhoitajan työ. Minusta kuitenkin melkein mikä tahansa ammatti voi olla kutsumustyötä. Asenne, arvot ja sitoutuminen ratkaisevat.

Parhaimmillaan kutsumustyö on silkkaa flowta, työn iloa ja innostusta. Hieno sekoitus tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista.Se antaa ainakin yhtä paljon kuin ottaa. Mutta kun työtä tehdään tunteella ja sydämellä , se voi olla myös kuluttavaa. Ja toisaalta sitoutuminen ja innostus eivät ole voimavaroja, jotka säilyvät loputtomiin samalla tasolla. Ne kaipaavat huoltoa ja polttoainetta säännöllisin väliajoin. Huoltona voi toimia vaikkapa loma tai uusien asioiden opiskelu. Polttoaineeksi riittää usein työn tuloksien näkeminen: ”Me teimme tämän, minä olin osana tätä”.

Jos työn ilo ja innostus ovat hukassa, moni alkaa miettiä suunnan vaihdosta. Muuttaisinko maailmalle? Opiskelisinko uuden ammatin? Olisiko nyt aika perustaa oma yritys? Muutos tai jo sen ajatteleminen ei ole helppoa, päinvastoin. Se on pelottavaa, kuin vuorelta hyppäisi. Siksi moni empii, miettii, siirtää ja luopuu.

Parhaimmillaan kutsumus on voimavara ja elämän tiekartta. Itse miellän sen suoraksi jatkumoksi niille arvoille ja asenteille, jotka ohjaavat meitä niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Siellä se kutsumus sisimmässämme kuiskii, kutsuu tai jopa huutaa kumealla rintaäänellä! Onko meillä rohkeutta seurata, onkin sitten kokonaan toinen juttu.

Tiina Neuvonen
liittomarkkinointipäällikkö

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

”Mä olen täällä vaan töissä”

vaan_toissa_taalla_blogi

Lause, jonka kuulee useimmiten onneksi huumorilla lausuttuna. Jos sen sisältöä ajatuksella pureskelee, niin se pitää sisällään ei-toivottuja elementtejä.

Piilomerkityksenä lausahduksessa usein on reaktio johonkin epäedulliseen tapahtumaan, kuten asiakaspalautteeseen tai muutostarpeeseen. Kuinkahan moni meistä aidosti mieltää olevansa työssään olemassa vain asiakastaan varten? Tällöin tärkeintä ei ole jonkin yksittäisen asian valmiiksi saattaminen vaan asiakkaan asian kokonaisvaltainen hoitaminen. Jos asia ei hoidu riittävän jouhevasti, niin epäkohta pitäisi tuoda esiin ja viedä eteenpäin organisaatiossa.

Kerron esimerkin: ostin eräästä kaupasta hienot kuoret älypuhelimeen. Ensimmäisellä kerralla kuoria poistettaessa ne halkesivat, muttei käyttökelvottomiksi. Tästä harmistuneena reklamoin myyjäliikkeelle ja vastaus tuli salamannopeasti: Tuo kuoret liikkeeseen ja lähetämme ne valmistajalle mahdollista hyvitystä varten, koska varastossa niitä ei ole. Hyvässä vastauksessa olisi kysytty: haluatko samanlaiset tilalle ja voimmeko tilata ne tänne liikkeeseen odottamaan toimituspäivää, josta ilmoitamme sinulle? Tämä on esimerkki siitä, kuinka yhden asian eli nopean vastauksen hoitamalla itse asiaa ei kuitenkaan hoidettu; ei puhelinta voi ilman suojakuoria kovin kauaa käyttää. Puhelimessani on edelleen rikkinäiset kuoret.

Tästä päästäänkin muutostarpeisiin. Muutos on kuluneesti sanottuna mahdollisuus, työläs, mutta kullanarvoinen. Ilman havaittua muutostarvetta, ei voi tapahtua kehittämistä ja jossakin kohti käy ohraisesti. Onneksi en ollut Kodakin tai Polaroidin palkkalistoilla, kun havaittiin digikameroiden yleistyminen ja ilmeisesti todettiin, että rullafilmiä ei voi syrjäyttää mikään. Stabiilina pidetty vakuutusalakin on kaikkien muiden alojen ohessa murrosvaiheessa, jossa asioiden digitalisoituminen hyvin todennäköisesti järkyttää tuttuja perustuksia ja vieläpä peruuttamattomasti.

Miten tähän kaikkeen voi sitten varautua? Joku viisas on sanonut, että itsensä kehittäminen on parasta työsuhdeturvaa. Itsensä kehittäminen on mielestäni enemmänkin valittu asenne kuin maksettu valmennus tai koulutus. Jokaisessa tehtävässä on erilaiset vaatimukset, joiden täyttäminen vaatii erilaisia keinoja. Osalle se on syventymistä järjestelmäuudistuksiin, osalle koulutuksen tai tutkintojen hankkimista ja suurelle osalle sen pohdintaa, miten tämän asian voisi tehdä paremmin. Tämä asettaa organisaatiolle suuret vaatimukset ideoiden vastaanottamiseen ja niiden pureksimiseen. Jokainen idea ja ajatus pitäisi pystyä käsittelemään ja parhaimmat viemään eteenpäin. Innovaatio ei useinkaan ole täysin uusi tai mullistava ajatus vaan olemassa olevan asian viilaamista parhaaseen järjestykseen.

Jos asiat on aina tehty tietyllä tavalla, niin muutostarpeita voi olla erittäin vaikea huomata. Silti ainoa pysyvä olotila nykypäivän työelämässä on muutos. Siispä kannustankin aktiivisesti miettimään niitä oman tehtävänsä mukaisia lukuisia yhteistyötahoja, joiden kanssa käytävistä keskusteluista omaa ajatteluaan voisi avartaa. Itse heräsin vakuutusalan kansainvälisyyteen vakuutuslakimiesten maailmanjärjestön AIDA:n konferenssissa viime kesänä. Voin liioittelematta sanoa, että haasteet ovat identtiset Saksasta Meksikoon. Innovaatiot eivät synny mukavuusalueella.

Antti Kolkka
lakiasiainpäällikkö

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Länsimaisia ihanuuksia

liikenne

Viikon autoreissu länsinaapureissamme, Ruotsissa ja Norjassa, saa kateuden – ja suomalaisen ylpeyden- nousemaan huippuunsa. Ei, en kadehdi naapurimaiden vaurautta; norjalaisten öljymiljardeja tai Ruotsin vanhan teollisen kulttuurin ja sanottakoon vaikkapa onnekkaan maailmanhistoriallisen kohtalon mukanaan tuomaa rikkautta. En jaksa olla kateellinen edes naapureiden luonnonkauneudesta, rikkaista kalavesistä tai upeista meri- ja vuoristomaisemista.

Kateus kohdistuu ruotsalaiseen liikennekulttuuriin ja liikenneinfrastruktuuriin. Tuhansia kilometrejä huippukuntoisia maanteitä, ohituskaistoilla ja keskikaiteilla varustettuna. Runsaasti lepopaikkoja kauniilla paikoilla, siistit wc:t ja tyhjennetyt roskikset. Ja herrasmiesmäinen ajotapa kaikkialla; tietä annetaan ja huomattavan suuri osa autoilijoista kunnioittaa myös nopeusrajoituksia aivan toisella tavalla kuin Suomessa – tai Norjassa.

Pohjoismaista varakkain, Norja, puolestaan herättää kauhun sekaisia tuntemuksia. Ei, en osaa pelätä kapeita ja mutkaisia vuoristoteitä, kun olen ajanut paljon hurjemmissakin maisemissa Alpeilla. Sen sijaan teiden huono kunto, kapeus ja mutkaisuus on jotakin käsittämätöntä. E6 on maan valtaväylä, joka halkoo Norjan Oslosta aina Itä-Finnmarkin Kirkkoniemeen asti. Pääväyläksi sen tosin tunnistaa vain numerostaan, sillä suurimman osan pituudestaan se on vaatimattomampi kunnoltaan kuin suomalainen perusmaaseutu-maantie.

Väistämättä mieleen tulee, että mihin ihmeeseen norjalaiset miljardinsa käyttävät, kun ainakaan liikenteen sujuvuutta tai liikenneturvallisuutta niillä ei edistetä?

Myös norjalainen tapa käsittää nopeusrajoitukset jonkinlaisiksi ohjeellisiksi suosituksiksi, joita saa vapaasti ylittää miten haluaa, on hiuksia nostattava. Kansan rikkauden sekin kuitenkin todistaa, sillä poliisi kaikesta huolimatta valvoo liikennettä, ja sakot ovat tasoltaan huikeita.

Vain yhden asian haluaisin Norjasta kopioida suomalaiseen liikenteeseen. Kun pienempi tie liittyy kiihdytyskaistan kautta isompaan tiehen, on Norjassa yleinen liikennemerkki sellainen, jota itse kuvaan punaiseksi haarukaksi. Siinä kaksi haaraa yhtyy yhdeksi ja koko roska on maalattu punaisella. Merkin virallista nimeä en tiedä, mutta tarkoituksen varmistin oikein poliisilta. Merkki jakaa vastuun liittymisen turvallisuudesta molempien kaistojen autoilijoille. Molemmilla on siis varomisvelvollisuus ja vastuu siitä, että kaistat yhtyvät turvallisesti.

Muutaman sadan ruuhkaliittymän kokemuksella voin sanoa, että homma sujuu paljon vakaammin kuin koti-Suomessa, jossa liittymärampeista joko kiilataan väkisin pääväylän liikenteeseen, tai pääväylää ajavat kuskit vetävät lippistä syvempään koville, eivätkä anna metriäkään tilaa rampista tuleville kanssa-autoilijoille.

Janne Mäkinen
viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaava palvelujohtaja

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , | Kommentoi

Pysähtymisen jalo taito

blogi_pysahtymisen_jalo_taitoEdellisellä kerralla omalla blogivuorollani kirjoitin liukkaista keleistä ja siitä, miten vaikea on saada autoa pysähtymään kaljamokeleillä, vaikka ajaisikin varovasti. Näin ollen pysähtyminen myös liikenteessä on jalo taito.

Tällä kerralla mietin kuitenkin otsikon pysähtymistä henkisenä tilana. Elämä tuntuu olevan yhdellä jos toisella lähellä sirkusta tai oravanpyörää. Kullakin meistä on kiireelle oma syynsä: lastenhoito, vanhempien hoito, omat tai jälkikasvun harrastukset, työn aiheuttamat aikataulupaineet ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvät luottamustehtävät. Yhtä kaikki jokaisen kokemus kiireestä on yhtä arvokas eikä kukaan saisi voimallisesti arvottaa toisen tekemisen merkityksellisyyttä tai merkityksettömyyttä. Itse kunkin olisi hyvä pysähtyä silloin tällöin oman kalenterin ääreen: vaadinko itse itseltäni liikaa vai tulevatko vaatimukset muiden suunnalta? Onko minulla mahdollisuus vähän enemmän valita, missä on välttämätöntä olla mukana?

Meillä on myös ympärillämme ihmisiä, joilla ei ole kiireen luomaa painetta. Moni on tilanteessa myös ilman omaa toivettaan eli työttömyys luo toimettomuuden ja tyhjyyden tunnetta. Kiireestä on tehty myös itseisarvo eli kiireinen ihminen on ”tärkeä”.

Kevät on uskomattoman hienoa aikaa. Luonto näyttää meille parhaat puolensa ja jos malttaa hetkeksi pysähtyä, lähes kuulee lehtien kasvavan puissa. Linnuilla on pesimäpuuhat kiivaimmillaan ja asuntojen kysyntä on vilkasta: ainakin meidän pöntössä näyttää olevan kisa kirjosiepon ja tiaisen välillä. Tämän kaiken huomaa vain, jos malttaa pysähtyä.

Suomessa on hienoa se, että kaikilla on mahdollisuus päästä luontoon nauttimaan. Jokaisessa kunnassa on ulkoilualueita, puistoja ja lenkkipolkuja, joilla pääsee kokemaan luonnon voiman ja rauhan. Tähän ei vaadita jäsenkorttia, tähän ei ole tulorajaa.

Anna mielellesi mahdollisuus rauhoittua. Nauti luonnon äänistä, tuoksuista ja kauneudesta. Maista kevään raikas kirpeys.

Pysähtyneitä hetkiä toivotellen,

Minna Metsälä
Toimitusjohtaja

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Asiakaskokemuksesta kilpailuvaltti

asiakaskokemuksesta_kilpailuvaltti_blogi

Turvasta saa erinomaista asiakaspalvelua, mutta haluamme kehittyä vieläkin paremmiksi. Meille on tärkeää tietää ja ymmärtää, missä olemme hyviä ja mitä heikkouksia meidän on vielä parannettava. Meillä ei kuitenkaan ole riittävän kattavaa ja ajantasaista tietoa siitä, miten asiakkaat kokevat palvelumme.

Tarvitsemme siis lisää vuoropuhelua asiakkaan kanssa. Yhtenä keinona tähän otamme Turvassa käyttöön jatkuvan asiakastyytyväisyyskyselyn, joka mittaa asiakkaidemme suositteluhalukkuutta (NPS= Net Promoter Score).

Suosittelisitko meitä?

Lähetämme toimistoasioinnin, palvelulinjojen puhelinkohtaamisten ja sähköisen asioinnin jälkeen asiakkaalle tekstiviestin, jossa kysymme asteikolla 0–10, kuinka halukas hän on suosittelemaan meitä. Asiakas voi myös antaa sanallisen palautteen, joka täsmentää annettua arvosanaa. Samalle asiakkaalle ei lähetetä kyselyä uudelleen puolen vuoden sisällä.

Asiakas voi vaikuttaa

Tulemme käyttämään palautetta monipuolisesti palvelumme parantamiseen. Kaikkein välittömintä reagointia vaativat erittäin huonot palautteet (arvosana 0–6). Tulemme hoitamaan ne huolellisesti tavoitteena kääntää huono kokemus paremmaksi. Vastuualueen esimies on asiakkaaseen yhteydessä viimeistään viikon kuluessa, kunhan on ensin selvittänyt tapauksen taustat.

Uskomme saavamme asiakaspalautteesta keinoja entistä tuloksellisempaan toiminnan kehittämiseen. Voimme paremmin kohdentaa kehittämispanostuksia oikeisiin asioihin ja seurata myös toimenpiteiden vaikuttavuutta tarkastelemalla asiakastyytyväisyyden muutosta. Todella mielenkiinnolla seuraamme parhaita palvelukokemuksia (arvosana 9–10), koska haluamme oppia onnistumisista. Organisaatiot ovat kyselyn hyödyntämisen kautta pystyneet parantamaan suositteluindeksiään jopa 10 prosenttiyksikköä ensimmäisen vuoden aikana.

Jokainen meistä haluaa palautetta työstään

Jatkossa asiakasta palvelevalla henkilöllä on mahdollisuus yksilölliseen palautteeseen. Ollakseen luotettavaa, sitä täytyy olla kuitenkin riittävästi eikä se voi perustua vain muutamiin arvioihin. Tavoitteena onkin käyttää palautetta oppimisen välineenä ja sitä käydään läpi yhdessä esimiehen kanssa. Tyypillisesti mahdollisuus saada suoraan asiakkailta palautetta on lisännyt selvästi henkilöstön motivaatiota.

Antamalla palautteen asiakas näkee vaivaa auttaakseen meitä kehittämään palveluamme.

Näytämme yhdessä, että se oli vaivan arvoista!

 

Satu Rinta-Jaskari
Turvan asiakaskokemuksesta ja liiketoiminnan tuesta vastaava palvelujohtaja

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Voiko hyvää asiakaspalvelua ennakoida?

voiko_asiakaspalvelua_ennakoidaMeidän ihmisten elämää rytmittävät tietyt rutiinit ja aikataulut. Nämä auttavat selviytymään arjen kiireessä ja luovat turvallisuutta.

Huomasin itse ollessani lomalla, että kävin esimerkiksi kaupassa samaan aikaan kuin töissä ollessani, vaikka minulla olisi ollut koko päivä aikaa tehdä se. Myös monena aamuna olen jumissa aamuruuhkassa, vaikka tiedän että hieman aikaisemmin tai myöhemmin lähtemällä, välttäisin jonottamisen liki kokonaan.

Turvan asiakkaat käyttäytyvät asioidessaan myös tietyllä tavoin. Vastaanotamme Turvassa pelkästään yli 250 000 puhelua vuodessa. Moni hoitaa asiansa ruokatunnin aikana, kahvitauolla tai heti kotiin päästyään, kun päivän posti on avattu. Nämä näkyvät meillä selkeästi suurempina kontaktimäärinä.

Meidän tehtävämme Turvan asiakaspalvelussa onkin yrittää ennakoida milloin asiakkaat toivovat meiltä palvelua ja ovat meihin yhteydessä. Ennakointi pitäisi pystyä tekemään päivän, tunnin, tai jopa varttitunnin tarkkuudella. Kun tahtotilana on tarjota parasta asiakaspalvelua, tarkoittaa se meidän ymmärryksemme mukaan samalla myös nopeaa tavoitettavuutta.

Mistä tässä ennakoinnissa sitten on kysymys? Ennakointi on eräänlainen taiteenlaji.
Aloitamme siitä, että vertaamme useamman vuoden kontaktimääriä kyseiseltä päivältä keskenään, ja pohdimme asioivatko asiakkaat juuri tänä päivänä samoin kuin edellisinä vuosina.

Eniten asiaa vakuutusyhtiöön kertyy lomien ja vapaiden aikana. Esimerkiksi pääsiäisen pitkät pyhät ovat tälle erittäin otollisia, sillä ihmisille ehtii kuin ehtiikin tapahtua paljon tuona aikana. Pääsiäisen jälkeisenä tiistaina kontaktimäärämme tuplaantuu helposti ”normaaliin” päivään verrattuna.

Jos taas sateisen kesän keskelle ilmestyy helteinen päivä, tiedämme että puhelinlangat lähestulkoon odottavat puheluita. Kun taas samaista ongelmaa ei ollut Tapani-myrskyn jälkeisenä arkiaamuna…

Todellisia ennustajia ja meteorologeja me emme ole vaikka parhaamme teemmekin, ja valitettavasti nämä todelliset poikkeustilanteet jäävätkin monesti ennustamatta. Puhumattakaan siitä että jokin flunssa-aalto pyyhkäisee asiakaspalvelukeskuksemme ylitse.

Toivomme onnistuvamme tässä ennakoinnissa vuoden jokaisena päivänä, jotta voimme tarjota asiakkaillemme riittävän nopeaa palvelua. Monet äkilliset ja ennalta-arvaamattomat tilanteet saattavat kuitenkin tehdä siitä toisinaan normaaliakin haastavampaa.

Tämän kirjoituksen myötä, rikoin itse rutiinejani ja kokeilin asiointia itselleni poikkeavaan aikaan. Kävin lähikaupassamme hieman ennen kello kymmentä torstai-iltana, vaikka normaalisti minun olisi kuulunut tehdä viikonlopun ruokaostokset perjantaina työpäivän jälkeen. Lihatiski ei ollut enää avoinna, mutta minun ostokseni pakattiin poikkeuksellisesti kassiin. Vau, voisin kokea tämän uudelleenkin!

Turvassa muuten viime vuoden paras hetki soittaa meille, oli keskiviikkoaamuna kello 8.

 

Tiina Kemppi
palvelupäällikkö

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi