Älykodista, päivää!

älykoti

Meillä on älykoti. Osana pilottihanketta saimme noin vuoden kestäneessä kokeilussa käyttöömme ison laatikollisen erilaisia mittareita, kytkimiä ja valoja sekä älykodin keskusyksikkönä toimivan ”hubin”. Se yhdistää kodissamme erilaiset tunnistimet ja älylaitteet yhdeksi viisaaksi kokonaisuudeksi. Ainakin teoriassa.

Laitteita asennettiin – ja paljon. Kotimme valot alkoivat syttyä ja sammua aikaohjatusti ja myös lähestymiskytkimien avulla. Kodin lämpötilan saattoi katsoa, vaikka emme olisikaan olleet kotona. Kaikille ratkaisuille ei kuitenkaan vieläkään ole löytynyt kerrostaloasunnossamme mielekästä käyttöä. Tulossa oleva keittiöremontti avaa tosin tässä suhteessa täysin uusia mahdollisuuksia. Markkinoille kun on tullut mm. älykäs jääkaappi, jossa sisällä olevat kamerat välittävät älypuhelimeen kuvan kaapin sisällöstä. Olisihan se hienoa, jos jääkaappimme lähettäisi meille selfien!

Omasta kokemuksesta yksi asia nousee yli muiden nyt, kun älykkäässä kodissa on asuttu vähän pidempään. Älykodin laitteiden käytön pitäisi olla mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Yksinkertaisten asioiden muuttuminen aiempaa hankalammaksi ei ole hyvä asia. En todellakaan tarvitse tietokonetta ulkolämpötilan katsomiseen, helpommin se hoituu perinteisellä tavalla. Myöskään valojen sytyttäminen sovelluksen kautta ei ole tuntunut järkevältä.

älykoti2

Kuva: Älykodin valkoinen ”hubi” ja reititin. 

Mietin myös tekniikan vanhenemista. Kuinka usein älykotimme laitteita pitää jatkossa päivittää, jotta se pysyy teknisessä kehityksessä ajan tasalla? Joudummeko jatkuvaan laitteiden päivitysrumbaan, ja miten se oikein käytännössä tapahtuu? Jälleen mietin asioiden helppoutta ja vaivattomuutta, laitteiden ja ohjelmistojen päivityksistä ei saisi tulla riesa.

Tietoturva on yksi älykodin suurista haasteista. Kodin laitteisiin tunkeutunut hakkeri voi aiheuttaa paljonkin haittaa, ihan käytännössä. Ajatus siitä, että joku ulkopuolinen pystyisi verkon kautta sammuttamaan jääkaapin tai kytkemään televisiostamme kameran päälle, ei tunnu hyvältä. Esimerkkejä tällaisista laitteiden haltuunotoista on jo kuulunut maailmalta.

Meillä innostus älykodin laitteiden reaaliaikaiseen seurantaan hiipui aika nopeasti. Lunastimme laitteet kuitenkin kokeilun loputtua itsellemme ja aiomme siirtää ne nyt vapaa-ajan asunnolle. Siellä, uusi turvakamera lisävarusteenaan, järjestelmä on varmaan monin tavoin hyödyllisempi kuin kerrostaloasunnossa. Ja myös oma motivaatiomme tarkistaa tilanne älylaitteiden avulla on suurempi.

Tiina Neuvonen

Kirjoittaja on Turvan liittomarkkinointipäällikkö

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Tee mitä et osaa

sanna1

Lähetin jokin aika sitten tämän sitaatin ystävälleni hänen ensimmäisenä työpäivänään, kun hän päätti loikata täysin uudelle alalle, ennalta taitamattomana mutta innokkaana kohti tuntematonta. Lause on mielestäni briljantti. Hmmmm… Niin. Mitä pahimmassa tapauksessa seuraa siitä, että tekee joskus jotain mitä ei todellakaan osaa? Sitä suomalaisen valoisasti ajateltuna joko epäonnistuu tai sitten oppii, niinkö? Saattaa tapahtua molemmat, mutta oppiminen päihittää kyllä epäonnistumisen mennen tullen ja palatessa. Ja sitten saattaa käydä myös niin, että onnistuu. Herranjestas sentään.

Ihmisen vietti vie mukavuusalueille. Mukavuuskehyksen sisällä ei tarvitse juuri pohtia, riskeerata eikä pelätä epäonnistumista, kun toimii niin kuin on hyväksi havaittu. On kuitenkin selvää, että valitsemalla aina itsensä toistamisen, ei voi tapahtua mitään uutta. Jumpaten aina samaa askelkuviota eivät taidot kehity. Eikä kunto tunnetusti kasva jos aina rullaa samalla sykealueella samaa lenkkiä. Todellinen kehitys vaatii mäkivetoja, tuntemattomia koreografioita ja kompastelujakin.

shutterstock_555937864

Mukavuusalueella pysyminen on kyllä toisaalta ihanan turvallista. Kuin sellainen lämpöinen mummolan tuoksuinen villaviltti, jonka alla on kotoisa olo. Tutut rutiinit, asiat, ihmiset, työtehtävät ja ympäristö soljuttavat päiviä eteenpäin samoissa uomissa kuin aina ennenkin. Uuden ja erilaisen valitseminen sisältää aina tuntemattomia tarinoita, riskejä ja seurauksia. Kaikkihan näitä eivät toisaalta kaipaakaan, ainakaan samalla voimakkuudella. Itsensä kehittämistä ei kuitenkaan ikinä kannatta unohtaa, koska uusista asioista inspiroituminen tutkitusti kirkastaa mieltä ja terästää motivaatiota. Taso ja asioiden laajuus voi vaihdella, mutta uuden kokeilun kannattavuutta tuskin kukaan kiistää.

Moni meistä miettii ainakin itsekseen, ellei valita ääneen, kaipaavansa muutosta. Ei olla tyytyväisiä asemaan, työnsisältöön tai muuhun elämänalueeseen. Silti muutoksia usein arastellaan tehdä tai niihin pyrkiä, kun ajatellaan liikaa epäonnistumiskärjellä tai pidetään tiukasti yllä illuusiota oletetuista ympäristön odotuksista. Tässä pitäisi aina muistaa tuo oppiminen. Entä sitten jos epäonnistut! Ainakin kokeilit ja opit eikä sellainen voi kamalasti kaduttaa. Vanhainkodissa kiikkustuolin jalat eivät kai ole ikinä katumuksella vilkkaammiksi voidellut, joten kannattanee toimia ennen sitä. Saattaa tulla mielenkiintoisemmat kyydit ja vauhdikkaammat tarinat, kun tuli elämässä sopivasti irroteltua.

Harvemmin tehty muutos harmittaa niin paljon kuin käyttämättä jääneet mahdollisuudet. Ei minuakaan ole harmittanut. Täydellisen hetken odottaminen muutoksissa, pienissä tai isoissa, kannattaa suorilta unohtaa, koska sitä ”pööfektiä moumenttia” millekään asialle tuskin on olemassa. Elämä kun on isossa kuvassa yhtä epätäydellistä hetkeä kaikkinensa. Myös työelämä.

Kokeilujen ja muutosten tielläkin kannattaa silti muistaa se, ettei pyri johonkin vain saadakseen asioita valmiiksi. Olisi syytä antaa enemmän elämän viedä ja nauttia matkasta eikä koskaan päättää tietyssä vaiheessa olevansa valmis. Koska sitä ei kai kukaan koskaan ole. Mitäpä jos eläisi, kokeilisi ja tarraisi matkalla mahdollisuuksiin, joista ei vielä eilen tiennyt mitään. Sitähän voi tapahtua vaikka mitä. Härregud.

Sanna Luotio
Kirjoittaja on Turvan korvausasiantuntija

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Maailmanparantajat

minna

Omassa lähipiirissäni on varsin valistuneita nuoria aikuisia, joille kierrättäminen ja jätteen lajittelu ovat aivan itsestään selvä asia. Saan lievää paheksuntaa, kun en kerää kaikkia mahdollisia jätelajeja erikseen. Uskon, että 15-35-vuotiaille lajittelu on arkipäivää ja meille vähän vanhemmille se vaatii enemmän pinnistelyä.

Olen vedonnut, että meillä ei ole keittiössä kerta kaikkiaan tilaa kaikille eri jätelaaduille. Jännä juttu, että pienen opiskelijakämpän roskakaappi lienee tilavampi, koska keräily siellä kyllä onnistuu…

Ja minä en omalla autollani vaivaudu viemään muovi-/kartonkijätettä erikseen vähän kauempana olevaan keräyspisteeseen, mutta autottomat opiskelijanuoret kyllä kuljettavat kävellen tai fillarilla muovit ja kartongit.

Kyse on siis motivaatiosta: aidosta halusta pelastaa maailma. Osa paljon matkustavista kavereistani on sitä mieltä, että on aivan sama, miten me täällä Suomessa jätteitämme lajittelemme. Kauko-Idässä saasteen määrä on niin valtava, että meidän bio-/lasi-/kartonki-/muovikeräys ei maailmaa pelasta.  Totuus taitaa vaan olla se, että se mihin voimme vaikuttaa, on oma käyttäytymisemme. Kiinan miljoonakaupunkien teollisuussaasteiden määrä on pois meidän vaikutuspiiristämme.

Monesti meistä suomalaisista tuntuu, että olemme mallioppilaita: teemme asioita hyvinkin tunnollisesti. Näin varmaan lajittelussakin. Lomaillessani Tromssassa törmäsin asuntohotellin keittiön roskakaapissa oheiseen lajitteluoppaaseen: kaikelle jätteelle oli oman värisensä roskapussi. Pussit heitettiin yhteen ja samaan roskikseen, mutta jätteenkäsittelylaitoksella on optinen lukija, joka lajittelee jätteet sitten lajeittain. Aika kätevää, mutta jouduin kyllä melko paljon miettimään, mihin kuuluukaan se valmisruokapussi, jonka sisäosa on alumiinifoliota, tai mihin näistä laitankaan tyhjät rahkapurkit.

Kierrättäminen on vielä aivan oma lajinsa. Sodan jälkeiset sukupolvet olivat köyhyyden vuoksi pakotettuja käyttämään vanhoja vaatteita, paikkailemaan ja parsimaan. Nyt monet nuoret hakevat kirpputoreilta sekä vaattensa että huonekalunsa. Vanhoilla tavaroilla on luonnetta, ne näyttävät kauniilta ja ovat ekologinen valinta. Isoäidit kauhistelevat sitä, että nuoret kulkevat jonkun tuntemattoman vanhoissa vaatteissa, kun rahaa olisi hankkia myös uutta.  Meidän suvussa on lasten vaatteita ja harrastustarvikkeita kierrätetty iät ajat. Samoin hyväkuntoisia vaatteita tarjottiin ystäville. Järjen käyttö on tässä suhtessa mielestäni lisääntynyt.

Tehdään jokainen oma osamme tässä urakassa ja aloitetaan pienillä muutoksilla. Lupaan muistaa useammin kauppakassin ja jättää muovikassit ostamatta sekä alkaa kerätä metallit erikseen. Miten sinä aloitat?

Minna Metsälä

Kirjoittaja on Turvan toimitusjohtaja

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , | Kommentoi

Jokaisen lapsen unelmat voivat toteutua – kiitos koulutuksen

Lääkäri, poliisi, opettaja, parturikampaaja, jääkiekkomaalivahti… Näitä perinteisiä vastauksia saimme kuulla, kun kysyimme alakouluikäisiltä lapsilta, mihin ammattiin he haluaisivat isona.

Vanhemmat katsovat jälkikasvunsa vastauksia ylpeydellä, mutta kun Oona, Niila, Elli, Emmi, Eevi, Hilma ja Aarne katselevat joskus vuosien päästä tätä videota, heidän kroppansa vääntelehtivät kiusaannuksesta. Eihän kukaan pidä itsensä katselemisesta videolta. En ainakaan minä.

Miks mä olin silloin noin tyhmä? Mitä ihmettä mä tuossa videolla oikein teen?
Näin minä ainakin ajattelin, kun peruskoulun lopussa piti katsella ja lukea vuosien varrella kuvattuja videoita ja kirjoitettuja tekstejä.

Miks mä oikein noin sanoin?

Todennäköisesti lasten haaveet tulevasta ammatistakin ovat vaihtuneet, ehkä jo useampaan kertaan. Se on täysin normaalia.

Haaveita ja unelmia on kaikilla maailman lapsilla. Suomen noin 700 000 alle kymmenvuotiasta lasta ovat kuitenkin etuoikeutettuja heidän maailmalla asuviin reiluun miljardiin ikätoveriin verrattuna. Suomalaislasten unelmilla on nimittäin hyvä mahdollisuus myös toteutua.

Minä halusin pienenä toimittajaksi, urheilutoimittajaksi. Julkaisin alakouluikäisenä jopa omaa lehteäni, mutta sen levikki ei koskaan kivunnut viiden paremmalle puolelle. Lehden nimi oli muuten Miljoonasanomat, ihan Vesa Keskiselle vinkiksi.

Minusta tuli lopulta toimittaja, joka pääsi kirjoittamaan paikan päälle isoista urheilutapahtumista ja kykkimään puskissa, kun Särkänniemen delfiinit lähtivät maailmalle. Mutta kuten myös ihminen, myös unelmat varttuvat ja muuttuvat vuosien myötä. Uudenlaiset unelmat toivat minut tänne Turvaan.

Koulutus antaa kaikille mahdollisuuden

Avain unelmien toteuttamiseen on koulutus. Sen avulla jokaisella suomalaisella lapsella, niin tehdastyöläisen tyttärellä kuin pohatan pojalla, on mahdollisuus toteuttaa unelmansa. Mahdollisuudet eivät tietenkään ole Suomessakaan kaikilla tasa-arvoiset, mutta tilanne on parempi kuin noin 99 prosentissa maailman valtioista.

Professori Ilkka Ruostetsaari on tutkinut yhteiskunnan ylimmän kerrostuman eli valtaeliitin rakennetta Suomessa vuosien 1991 ja 2011 välillä. Tuona aikana sosiaalinen liikkuvuus työläisperheestä valtaeliittiin on kasvanut, eli pienituloisestakin palkansaajaperheestä on voinut ponnistaa entistä useammin yhteiskunnan valtahierarkian huipulle.

Lähes kaikille eliitteihin kuuluville on yhteistä yksi asia: korkea koulutus. Vuonna 2011 eliittien jäsenistä 88 prosenttia oli suorittanut tutkinnon yliopistossa. Kiitos maksuttoman koulutuksen, yliopistotutkinnon voivat suorittaa kaikki suomalaiset perheen tulotasosta riippumatta. Muualla maailmassa ei olla yhtä onnekkaita.

Koulutuksen tasa-arvo voi muuttua uhanalaiseksi

Paitsi tasa-arvosta, Suomi tunnetaan maailmalla myös erinomaisista tuloksistaan Pisa-tutkimuksissa. Viime joulukuussa julkaistut tuoreimmat tulokset antoivat kuitenkin pientä aihetta huoleen: suomalaiskoululaisten tuloksissa on tapahtunut lievä notkahdus, vaikka he ovat edelleen aivan maailman kirkkainta kärkeä.

Vielä huolestuttavampaa oli kuitenkin se, että perhetausta vaikutus näkyy entistä vahvemmin tuloksissa. Vielä kymmenen vuotta sitten perhetaustalla ei ollut juuri mitään merkitystä oppilaan tuloksiin, kun taas uusimmassa mittauksessa se näkyy meillä selvemmin kuin OECD-mailla keskimäärin. Kasvua oli myös mittaustuloksissa eri koulujen välillä.

Kyse on tietysti vain yhdestä tuloksesta, eikä sen perusteella voi tehdä liian suuria johtopäätöksiä. Se kuitenkin muistuttaa meitä siitä, ettei Ruostetsaaren tutkimuksista näkyvä kehitys ole ikuista.

Meidän on pidettävä huolta koulutusjärjestelmästämme ja tehtävä kaikki mahdollinen, että unelmien tavoittelu on mahdollista lapsille kaikenlaisista oloista ja taustoista, oli unelma lääkärin, rekkamiehen, parturin, luokanopettajan tai vaikka pääministerin ammatti.

Koulutus on ollut yksi merkittävimmistä avaimista Suomen menestykseen viimeisen sadan vuoden aikana. Toivottavasti se on sitä myös seuraavat sata vuotta.

Kaikille suomalaisille.

Aapo Riihimäki

Kirjoittaja on Turvan viestintäasiantuntija

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Asiakaspalvelun laadun nousukausi?

asiakaskokemuksesta_kilpailuvaltti_blogiAsiakaspalvelu kehittyy huimaa vauhtia, palvelukanavat, aukioloajat ja yleisesti tapa palvella.

Robotiikka on yksi päivän sanoista. Jätteitä lajitellaan, uutisia kirjoitetaan ja monia taustatöitä hoidetaan robotiikan avulla. Näissä asioissa emme välttämättä edes tiedosta robotiikan olemassaoloa. Saatamme lukea robotin kirjoittamaa uutista ja tunnistaa kirjoittajan korkeintaan pilkkuvirheistä.

Viime aikoina on paljon puhuttu myös robottiautoista, ja nyt olisi ilmeisesti mahdollista jo lentää lentokoneitakin täysin automatiikan ohjaamana. Moniko meistä rohkenee nousta auton tai koneen kyytiin, jota ei kukaan ohjaa? Ehkä pian monikin meistä. Hiljattain kuului myös uutisia Dubaista, joka aikoo työllistää neljänneksen poliisiresursseistaan roboteilla vuoteen 2030 mennessä. Ensimmäinen robottipoliisi aloitti työnsä juuri tätä blogia kirjoittaessani.

Kaikki asiat, joihin emme tarvitse ihmistä, voidaan automatisoida ja varmasti hyvä niin. Meillä on tämän jälkeen entistä enemmän aikaa keskittyä siihen missä me olemme hyviä, eli antamaan sellaista palvelua, mitä robotti ei voi koskaan korvata. Robotiikka ei tule koskaan ymmärtämään tunteita, osoittamaan empatiaa, kertomaan mielipiteitä tai antamaan suositteluja samalla tavoin kuin ihminen.

Robotiikka ja automaatio vähentävät ihmisten tekemää työtä, mutta toisaalta antavat meille luvan olla parempia asiakaspalvelijoita siinä, mihin robotti ei pysty. Onko siis asiakaspalvelun taso Suomessa kohoamassa entistä paremmalle tasolle? Asiakkaista saattaa hyvinkin tulla sitoutuneempia asiakkaita palvelun parantuessa, tai ehkä seurauksena onkin ainoastaan kilpailun koveneminen ja asiakaspalvelijoiden arvon nousu entisestään. Onko käynnistymässä asiakaspalvelun ja asiakaspalvelijoiden nousukausi?

Huolenaiheemme varmasti myös lisääntyvät. Itse mietin miten selitän 92-vuotiaalle mummolleni, mikä on chat, robotti tai chatbotti, kun emme vielä ole päässeet samalle sivulle edes internetin olemassaolosta.

Vaikka kuinka automaatio lisääntyy, ihmisyys onneksi säilyy. Muistetaan olla asiakaspalvelussa ja muissakin kohtaamisissa ihmisiä toisillemme ja luodaan toisillemme ikimuistoisia kokemuksia. Turvankin asiakaspalvelussa robotiikka varmasti tulee lisääntymään tulevaisuudessa, erityisesti taustatöissä ja chatpalvelussa. Ihmiset onneksi ne robotitkin kouluttavat ja Turva ei missään nimessä siinä yhteydessä luovu korkeasta palvelulaadustaan.

Tervetuloa testaamaan palvelulaadustaan moneen kertaan palkittua Turvan asiakaspalvelua!

Tiina Kemppi

Kirjoittaja on Turvan asiakaspalvelupäällikkö

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , | Kommentoi