Älä nuuski mun puskuria

Käsi ylös, jokainen joka on raivostunut kanssa-autoilijalle liikenteessä? Itse joutuisin nostamaan käteni. Hermostun liikenteessä perusteellisesti aina silloin, tällöin. Hermostumisella tai raivostumisella en tarkoita sellaista elokuvista tuttua mielentilaa, jossa voidaan vaikka sortua väkivaltaan. En minä ole koskaan halunnut vahingoittaa kanssa-autoilijoitani. Mutta tarpeettoman voimakkaasti joskus tulen mielessäni kommentoineeksi jonkun mielestäni tumpelon autoilijan tekosia.

Ja ei, en kuvittele itse olevani erehtymätön. Siitä muistutti mm. parin viikon takainen pieni peltikolari, johon olin yksin syyllinen. Onneksi selvittiin ilman henkilövahinkoja.

Liikenteessä hermostuminen ei auta yhtään mitään ja liiallinen hermostuminen vain vaarantaa oman ja muiden turvallisuuden. Vaikka ei mihinkään törkeään liikennerikkeeseen kuten kiilaamiseen, kilpa-ajoon tai takapuskurissa roikkumiseen syyllistyisikään, jo liian voimakas tunnekuohu alentaa huomiokykyä ja siten pidentää reaktioaikaa. Siksi olen yrittänyt hillitä itseäni ja kuitata naurulla sen, minkä suinkin voi naurulla kuitata.

Mistä sitten tapaan hermostua? En mielestäni ole mikään maanteiden ”poliisi”, joka kyttäisi toisten virheitä. En minä jaksa hermostua kanssa-autoilijan reippaastakaan ylinopeudesta, jos se ei selkeästi vaaranna muita. En kyttää vilkun käyttöä – jos käyttämättömyydellä ei aiheuteta vaaratilannetta. Ja minun puolestani kännykkään saa puhua niin paljon kuin haluttaa, kunhan ei samalla aja päälleni.

Sitä vain jaksan joskus ihmetellä, mistä syntyy se itsevarmuus ja ajatus oikeudesta rikkoa sääntöjä, jotka on tehty koskemaan meitä kaikkia?

Mutta siitä alan jo hermostua, kun liikenteessä roikutaan kovissa nopeuksissa takapuskurissa. Se on hengenvaarallista toimintaa, jossa vaarannetaan oman ja edellä ajavan lisäksi monien muiden henki.

Sen olen jo havainnut, että tyypillistä takapuskurissa roikkujaa ei olekaan. Syyllinen on yhtä hyvin nuori mies tuunattuine bemareineen kuin kotiäiti korealaisine tilaihmeineen. Se voi olla pappa Ladassa tai toimitusjohtaja mersussaan. Yhteistä heille on vain se, että heillä ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä ihmisen havaintokyvystä, reaktionopeudesta tai vauhdin vaikutuksesta auton ajo-ominaisuuksiin tai jarrutusmatkaan.

Liian lyhyet ajoneuvojen välit aiheuttavat satoja kolareita Suomessa joka vuosi. Niissä kuolee jonkin verran ihmisiä, loukkaantuu paljon useampia. Jos jotakin toivon Suomen poliisilta, se on välimatkojen tarkkailemista ja aktiivista sakottamista niiden osalta, jotka eivät malta etäisyyksiä säilyttää.

Näiden tumpeloiden takia minä hermostun.

Janne Mäkinen
palvelujohtaja

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , . Bookmark the permalink.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s