Edellisellä kerralla omalla blogivuorollani kirjoitin liukkaista keleistä ja siitä, miten vaikea on saada autoa pysähtymään kaljamokeleillä, vaikka ajaisikin varovasti. Näin ollen pysähtyminen myös liikenteessä on jalo taito.
Tällä kerralla mietin kuitenkin otsikon pysähtymistä henkisenä tilana. Elämä tuntuu olevan yhdellä jos toisella lähellä sirkusta tai oravanpyörää. Kullakin meistä on kiireelle oma syynsä: lastenhoito, vanhempien hoito, omat tai jälkikasvun harrastukset, työn aiheuttamat aikataulupaineet ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvät luottamustehtävät. Yhtä kaikki jokaisen kokemus kiireestä on yhtä arvokas eikä kukaan saisi voimallisesti arvottaa toisen tekemisen merkityksellisyyttä tai merkityksettömyyttä. Itse kunkin olisi hyvä pysähtyä silloin tällöin oman kalenterin ääreen: vaadinko itse itseltäni liikaa vai tulevatko vaatimukset muiden suunnalta? Onko minulla mahdollisuus vähän enemmän valita, missä on välttämätöntä olla mukana?
Meillä on myös ympärillämme ihmisiä, joilla ei ole kiireen luomaa painetta. Moni on tilanteessa myös ilman omaa toivettaan eli työttömyys luo toimettomuuden ja tyhjyyden tunnetta. Kiireestä on tehty myös itseisarvo eli kiireinen ihminen on ”tärkeä”.
Kevät on uskomattoman hienoa aikaa. Luonto näyttää meille parhaat puolensa ja jos malttaa hetkeksi pysähtyä, lähes kuulee lehtien kasvavan puissa. Linnuilla on pesimäpuuhat kiivaimmillaan ja asuntojen kysyntä on vilkasta: ainakin meidän pöntössä näyttää olevan kisa kirjosiepon ja tiaisen välillä. Tämän kaiken huomaa vain, jos malttaa pysähtyä.
Suomessa on hienoa se, että kaikilla on mahdollisuus päästä luontoon nauttimaan. Jokaisessa kunnassa on ulkoilualueita, puistoja ja lenkkipolkuja, joilla pääsee kokemaan luonnon voiman ja rauhan. Tähän ei vaadita jäsenkorttia, tähän ei ole tulorajaa.
Anna mielellesi mahdollisuus rauhoittua. Nauti luonnon äänistä, tuoksuista ja kauneudesta. Maista kevään raikas kirpeys.
Pysähtyneitä hetkiä toivotellen,
Minna Metsälä
Toimitusjohtaja
