Länsimaisia ihanuuksia

liikenne

Viikon autoreissu länsinaapureissamme, Ruotsissa ja Norjassa, saa kateuden – ja suomalaisen ylpeyden- nousemaan huippuunsa. Ei, en kadehdi naapurimaiden vaurautta; norjalaisten öljymiljardeja tai Ruotsin vanhan teollisen kulttuurin ja sanottakoon vaikkapa onnekkaan maailmanhistoriallisen kohtalon mukanaan tuomaa rikkautta. En jaksa olla kateellinen edes naapureiden luonnonkauneudesta, rikkaista kalavesistä tai upeista meri- ja vuoristomaisemista.

Kateus kohdistuu ruotsalaiseen liikennekulttuuriin ja liikenneinfrastruktuuriin. Tuhansia kilometrejä huippukuntoisia maanteitä, ohituskaistoilla ja keskikaiteilla varustettuna. Runsaasti lepopaikkoja kauniilla paikoilla, siistit wc:t ja tyhjennetyt roskikset. Ja herrasmiesmäinen ajotapa kaikkialla; tietä annetaan ja huomattavan suuri osa autoilijoista kunnioittaa myös nopeusrajoituksia aivan toisella tavalla kuin Suomessa – tai Norjassa.

Pohjoismaista varakkain, Norja, puolestaan herättää kauhun sekaisia tuntemuksia. Ei, en osaa pelätä kapeita ja mutkaisia vuoristoteitä, kun olen ajanut paljon hurjemmissakin maisemissa Alpeilla. Sen sijaan teiden huono kunto, kapeus ja mutkaisuus on jotakin käsittämätöntä. E6 on maan valtaväylä, joka halkoo Norjan Oslosta aina Itä-Finnmarkin Kirkkoniemeen asti. Pääväyläksi sen tosin tunnistaa vain numerostaan, sillä suurimman osan pituudestaan se on vaatimattomampi kunnoltaan kuin suomalainen perusmaaseutu-maantie.

Väistämättä mieleen tulee, että mihin ihmeeseen norjalaiset miljardinsa käyttävät, kun ainakaan liikenteen sujuvuutta tai liikenneturvallisuutta niillä ei edistetä?

Myös norjalainen tapa käsittää nopeusrajoitukset jonkinlaisiksi ohjeellisiksi suosituksiksi, joita saa vapaasti ylittää miten haluaa, on hiuksia nostattava. Kansan rikkauden sekin kuitenkin todistaa, sillä poliisi kaikesta huolimatta valvoo liikennettä, ja sakot ovat tasoltaan huikeita.

Vain yhden asian haluaisin Norjasta kopioida suomalaiseen liikenteeseen. Kun pienempi tie liittyy kiihdytyskaistan kautta isompaan tiehen, on Norjassa yleinen liikennemerkki sellainen, jota itse kuvaan punaiseksi haarukaksi. Siinä kaksi haaraa yhtyy yhdeksi ja koko roska on maalattu punaisella. Merkin virallista nimeä en tiedä, mutta tarkoituksen varmistin oikein poliisilta. Merkki jakaa vastuun liittymisen turvallisuudesta molempien kaistojen autoilijoille. Molemmilla on siis varomisvelvollisuus ja vastuu siitä, että kaistat yhtyvät turvallisesti.

Muutaman sadan ruuhkaliittymän kokemuksella voin sanoa, että homma sujuu paljon vakaammin kuin koti-Suomessa, jossa liittymärampeista joko kiilataan väkisin pääväylän liikenteeseen, tai pääväylää ajavat kuskit vetävät lippistä syvempään koville, eivätkä anna metriäkään tilaa rampista tuleville kanssa-autoilijoille.

Janne Mäkinen
viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaava palvelujohtaja

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , . Bookmark the permalink.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s